Umpihangen MM-kilpailut, Ukkohalla

Talvi ei ole frisbeegolfista blogaavan kannalta mitään järin jännittävää aikaa. Harjoitukset suoritetaan pääosin sisätiloissa ja kilpailutkin on lähinnä “höntsymielessä” neppailua. Yksi tarina minulla on kuitenkin pitkästä aikaa kerrottavana, sillä pyörähdimme DGC Yläraudan kaverien kanssa Umpihangen MM-kilpailuissa, Ukkohallan upeissa maisemissa, Hyrynsalmella. Se oli muistaakseni Lauri tai Jaakko kun alunperin ehdotti reissua Umpihangen kisoihin. Idea oli kaikella eksoottisuudellaan sen verran erikoinen, että vastasin aika nopeasti olevani mukana. Majoitukset ja matkustukseen liittyvät suunnitelmat iskettiin lukkoon ja jäin odottelemaan reissua. Ukkohallan matka alkoi torstaina 12.1.2017 kun VR:n vihreävalkoinen ratsu suuntasi keulansa kohti Oulua. Saavuttiin Ouluun puolen yön aikoihin ja majoittauduimme Laurille ensimmäiseksi yöksi. Aamulla ajoissa ylös ja tietysti reenaamaan. Varsinaista kisarataa Ukkohallalla ei ehtisi valoisalla harjoitella, joten päätimme käydä kiertämässä Meri-toppilan talvilayoutin. Ratkaisu osoittautui hyväksi, sillä talvilayout oli hyvin tehty ja tarjosi mielenkiintoisia väyliä aika tuulisessa kelissä.

Harjoittelun jälkeen porukka kasaan, sillä Juho liittyi mukaan vasta Meri-toppilan jälkeen. Prismaan ostoksille ja Laurin Audi sen verran täyteen, että tunnelmaa voi kuvailla tiiviiksi. Matkaahan ei kuitenkaan Oulusta Hyrynsalmelle ollut kuin 168km, notta mikäs siinä istuessa.

 

 

 

 

 

 

Saavuimme mökille hyvissä ajoin, huomataksemme että mökin avain ei ollutkaan avainkaapissa kuten oli sovittu. Ei muuta kuin ukot takaisin autoon ja Ukkohallan lomakeskukselta avaimia hakemaan. Noh, avaimethan saatiin sitten keskukselta vaivattomasti ja päästiin purkamaan tavarakuorma mökin sisälle. Positiivisista oli huomata, että mökki oli jo valmiiksi lämmitetty. Auto tyhjäksi ja hetken rentoutuminen, kunnes porukassa päätettiin lähteä “edes kävelemään” kisarata läpi. Eli putterit mukaan ja heittämään. Kisarata, ja varsinkin maisevat näyttivät juuri niin lupaavalle kuin olimme odottaneetkin, ja kun kerta umpihangen kisat olivat kyseessä, oli ainoastaan oikein että sitä luntakin oli reilusti.

Kierrettiin rata läpi muutamat testiheitot heittäen ja kehiteltiin matkalla muutama omakin väylä, näin iltaliikunnan kannalta. Mökillä sauna ja korttipelit vauhditti perjantain viimeisiä tunteja.

Lauantaina herätys soitti klo 06.00, sillä ilmoittautuminen joukkuekilpailuun oli klo 07.00-08.00. Ei muuta kuin reippaasti kisapaikalle ilmoittautumaan ja heräilemään. Kisakeskus olikin jo meidän saapuessa alkanut mukavasti täyttymään kanssakilpailijoista ja tunnelma oli nousussa. Meidän joukkue kilpaili EiVieläAmmattilaiset (amatöörit) sarjassa, jossa muita joukkueita oli reilusti. Hyvä kisa siis tiedossa.

Heti ensimmäisellä väylällähän sitten selvisi, että olimme eilen lukeneet kisakarttaa väärinpäin. Noh, eipä tuo mitään, ei niin vakavaa. Pienet läpyt muiden joukkueiden kesken ja sitten kiekkoa ilmaan. Kisaformaatti meni niin, että heittojärjestys pysyi avausväylän jälkeen kokoajan samana. Eli kun Jaakko aloitti, Lauri lähestyi ja minä puttasin, oli seuraavalla väylällä aloituksessa Juho ja siitä sitten taas rumba alusta koko alkusarjan ajan. Alkusarjassa joukkueen suoritus oli tasaista, jos toinen mokelsi, niin toinen paikkasi. Tavoite oli pelata kuuden parhaan joukkoon ja varmistaa paikka finaalikierrokselle. Kahden alkusarjan kierroksen jälkeen peli oli toki ollut tasaista, mutta aikalailla jäljessä tuloksesta jonka olimme asettaneet tavoitteeksi alkusarjaan. Ruokatauon koittaessa arvuuteltiin saumasta päästä jatkoon, ja annosten tullessa pöytään olimme pitkälti sitä mieltä, että tuloksemme tuskin riittäisi jatkopaikkaan. Vaan väärässäpä olimme, sillä Lauri kävi tarkistamassa tilanteen ja ilmoitti kesken Juhon burgerin, että nyt kamat niskaan ja finaaliin.

Positiivinen yllätys tottakai. Ruokapöydästä nousi hieman väsynyttä, mutta ainakin  minun silmissä uutta tarmoa saanut joukkue. Finaalikierros, uusi mahdollisuus. Finaalikierroksella pelattiin enää yksi kierros yhdeksänväyläistä kisarataa. Nopean hyökkäksen aika. Parannettiin aika paljon alkusarjan kierroksesta, mutta uskoimme jäävän todennäköisesti yhden heiton päähän mitalista. Vaan väärässäpä olimme jälleen. Toimitsija kuulutti, että hopea ja pronssi ratkaistaan äkkikuolemalla meidän ja toisen joukkueen kesken. Pelattava väylä, mikäs muukaan kuin legendaarinen siltaväylä (katso artikkelin lopussa oleva video niin tiedät millaisesta väylästä kyse). Täytyy myöntää, että vaikka kyseessä ei ollut PDGA alainen kilpailu, oli äkkikuolema sen verran jännittävä hetki, että en edes muista kuka meidän ryhmästä avasi väylän. Muistan vain, että Juho oli lähtenyt jo aiemmin lämmittämään saunaa, koska emme olleet uskoneet mitalisijaan. Kovin väärässä en ole, jos muistelen että Lauri avasi, Jaakko lähestyi ja minä upotin putin. Ja niin siinä kävi, että joukkueemme otti joukkuekilpailusta amatöörisarjan MM-hopeaa! Jos pidetään mielessä, että ainoa mitalisaavutukseni tässä elämässä on hippoklubin pronssi noin 22-vuoden takaa, oli mieli tuossa kohtaa aika korkealla. Sanomattakin on selvää, että lauantai päätettiin aika iloisissa tunnelmissa, saunoen, korttia pelaten ja hyvän musiikin siivittämänä.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa yksilökilpailu. Jälleen herätys samaan aikaan ja kohti kisakeskusta. Oliko joukkuekilpailu, tai sen jälkipelit ollut sen verran rankat, että kilpailijoita oli sunnuntai aamuna huomattavasti vähemmän paikalla. Noin parinkymmenen kisaajan voimin lähdettiin kuitenkin kilpailemaan. Joukkuekilpailusta poiketen sunnuntaina pelattiin yksi lisäväylä, eli alkusarjassa heiteltiin 2 x 10 väylää ja kaikki pelaajat pääsisivät finaalikierrokselle. Hieman harmikseni sain huomata tutun tarinan, olin avauksilla jatkuvasti birdie paikoilla, mutta putit paukkuivat läheltä ja kaukaa rautoihin. Tulos jäi siis todella kauas siitä mitä olisi ollut otettavissa. Päivän kisakunto riitti allekirjoittaneella jaetulle sijalle kymmenen. Mutta mutta, eiliset joukkuekilpailun hopeat ei silti jääneet seurueemme ainoiksi mitaleiksi, sillä Juho ja Jaakko heittivät tuloksen, joka oikeutti sijaan kaksi ja kolme, joiden järjestys ratkastaisiin jälleen äkkikuolemalla. Kolmen väylän mittaisen, titaanien taistelun jälkeen Jaakko sai todeta Juhon kisakunnon kovemmaksi. Melkoisen jännitysnäytelmän pojat järjestivät, sillä aina kun toinen onnistui, niin myös toinen onnistui. Ja päinvastoin. Seurueemme poistui siis Hyrynsalmelta seitsemästä mahdollisesta mitalista kuusi kaulassa. Ei huono? Siihen kun lisätään vielä Laurin neljäs sija, voidaan todeta reissun olleen tuloksellisestikin aika onnistunut.

 

 

 

 

 

 

Tottakai mitalit maistuu, mutta täytyy todeta että Umpihangen reissu oli muutenkin kokemuksena sen verran hieno, varsinkin tässä porukassa, että muistoja jäi taas yllin kyllin. Suosittelenkin kaikille, joita “ei niin vakava” talvikisaaminen kiinnostaa, suuntamaan vuoden kuluttua Ukkohallalle. Kisajärjestelyt toimivat hienosti, tunnelma oli katossa ja pelaajilla vaikutti olevan mukavaa koko viikonlopun ajan. Siihen kun lisätään Ukkohallan upeat maisemat, lomakeskuksen kattavat palvelut niin ei voi taputella näppäimistöltä kuin arvosanan 5/5.

Kiitos Ukkohalla, kiitos FribaMika, kiitos meidän seurue. Vlogiakin tuli kuvattua, joten tästä pääset nauttimaan Umpihangen videokoosteesta:

Talvi jatkuu tästä allekirjoittaneen osalta lähinnä harjoittelun kannalta. Helmikuun puolivälissä tosin on Vihiojan Karvis jossa pääsee kilpailemaan. Huhtikuussa alkaakin sitten jo kisakausi, eli kauden alkua kohti mennään vauhdilla.

Tällaisilla talvifiiliksillä tällä kertaa, mukavaa talven kulutusta jokaiselle lukijalle ja törmätään radoilla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *